Usein kysytyt kysymykset

Mikä Gaidor on?

Gaidor on suomalainen palvelu, joka auttaa yrityksiä ja organisaatioita löytämään oikeat teknologiakumppanit nopeasti ja tehokkaasti. Ajatuksena on, että päättäjä tulee meille tarpeensa kanssa, ja me syvemmän markkinanäkemyksemme avulla etsimme tarpeeseen sopivat teknologiakumppanit. Näin saamme päättäjän ja teknologiakumppanin yhteistyölle paremmat lähtökohdat. Teknologiakumppani voi luottaa, että tapaaminen on arvokas, sillä päättäjällä on oikea tarve tai haaste, ja päättäjä voi luottaa tapaavansa haasteeseen aidosti sopivia teknologiakumppaneita. 

Gaidor siis yhdistää aidot kehitystarpeet, teknologiakilpailutukset ja markkinan parhaat teknologiakumppanit ilman raskasta ja hidasta toimittajahakua.

Onko Gaidor buukkauspalvelu?

Pidämme itseämme käänteisenä buukkauspalveluna. Olemme kääntäneet tavallisen buukkausprosessin toisinpäin, ja lähdemme liikkeelle päättäjän tarpeesta. Tällä tavoin koitamme välttää asetelmaa, jossa päättäjän haasteeseen koitetaan sovittaa siihen sopimattomia ratkaisuja. Ehdotamme jo lähtökohtaisesti teknologiakumppaneita, joiden ratkaisut sopivat päättäjän nimenomaiseen haasteeseen.

Mistä Gaidorin idea lähti liikkeelle?

Gaidorin idea syntyi markkinasta tehdystä oivalluksesta: Markkina on hälyinen ja vaikeaselkoinen. teknologiakumppanit tarjoavat laajalti samalta kuulostavia ratkaisuja, vaikka jokaisella on omat vahvuutensa ja omat lähestymistapansa. Lisäksi teknolgoiakumppanien ja päättäjien oikea-aikainen kohtaaminen on haastavaa. Tämä haaste näkyy päättäjien vastaanottamien kylmäsoittojen määrässä. Asetelma ei ole kummallekaan osapuolelle, teknologiakumppaneille tai päättäjille, ideaali. Me Gaidorilla tunnemme teknologiakumppanien vahvuudet, ja pystymme ehdottamaan heistä päättäjien yritysten tai organisaatioiden tarpeeseen, kulttuuriin ja arvoihin sopivimpia. Mielestämme teknologiahankkeet kaatuvat liian usein yksinkertaisiin ja jopa teknologiasta riippumattomiin ongelmiin. 

Mikä on Gaidorin arvo päättäjälle?

Gaidor ei auta päättäjää vain löytämään sopivimpia teknologiakumppaneita haasteisiinsa, vaan Gaidor auttaa päättäjää lisäksi: 

  • ymmärtämään haastetta, johon teknologialla yritetään vastata
  • löytämään uusia näkökulmia ja tapoja lähestyä haastetta
  • laajentamaan toimittajaverkostoa innovatiivisilla ja päättäjän arvoihin sekä kulttuuriin sopivilla kumppaneilla
  • säästämään aikaa

Mikä on Gaidorin arvo teknologiakumppanille?

Gaidor tekee ison osan myyntityöstä. Etsimme markkinasta päättäjiä, joilla on IT-haasteita ja kerromme haasteesta teknologiakumppanille. Tämä mahdollistaa teknologiakumppanien ja päättäjien välillä käytävien keskustelujen laadun: Teknologiakumppani voi panostaa tapaamiseen, sillä tarve on jo tunnistettu. Näin jokaisessa tapaamisessa on aidosti myynnin mahdollisuus. 

Milloin Gaidorista on kaikista eniten hyötyä päättäjälle?

Mielestämme Gaidorista on kaikista eniten hyötyä, kun päättäjällä on edessään haaste, mutta tarkkaa ratkaisua ei ole mielessä tai pohdittua ratkaisua halutaan vielä haastaa. Verkostoomme kuuluu yli 120 osaavaa teknologiakumppania, joilla kaikilla on laajaa kokemusta sekä näkemystä siitä, miten tiettyjä haasteita kannattaa teknologialla lähteä ratkomaan. 

Gaidorilta voi kuitenkin etsiä teknologiakumppaneita pidemmälläkin oleviin hankkeisiin.

Miksi teknologiakilpailutukset epäonnistuvat?

Teknologiakilpailutukset epäonnistuvat usein siksi, että:

  • tarpeet eivät ole riittävän tarkasti määriteltyjä
  • markkinaa ei tunneta tarpeeksi hyvin
  • oikeita teknologiakumppaneita ei löydetä
  • kilpailutukseen kutsutaan vain nykyiset toimittajat
  • markkinavuoropuhelu jää tekemättä

Gaidor auttaa vähentämään näitä riskejä jo hankkeen alkuvaiheessa.

Miten löytää oikea IT-kumppani?

Oikea IT-kumppani löytyy helposti Gaidorin avulla. Oikean IT-kumppanin löytäminen on usein haastavaa, koska markkinassa on suuri määrä toimijoita ja teknologioita. Gaidor auttaa oikeiden teknologiakumppanien löytämisessä yrityksen tai organisaation tarpeeseen perustuen, ei pelkästään tunnetuimpien brändien perusteella.

Miten Gaidor auttaa teknologiakilpailutuksissa?

Gaidor auttaa organisaatioita valmistautumaan teknologiakilpailutuksiin tunnistamalla oikeat teknologiakumppanit jo ennen varsinaista kilpailutusvaihetta. Tämä nopeuttaa hankintaa ja parantaa kilpailutuksen laatua. Gaidorin avulla yritykset voivat:

  • kartoittaa markkinaa tehokkaasti
  • löytää oikeat IT-kumppanit
  • vertailla vaihtoehtoisia ratkaisuja
  • käydä markkinavuoropuhelua teknologiakumppanien kanssa
  • tunnistaa innovatiivisia teknologiakumppaneita

Mitä markkinavuoropuhelu tarkoittaa?

Markkinavuoropuhelu tarkoittaa hankintaa valmistelevia keskusteluja potentiaalisten teknologiakumppanien kanssa ennen varsinaista kilpailutusta. Gaidor auttaa yrityksiä ja organisaatioita toteuttamaan tehokkaan markkinavuoropuhelun IT-hankinnoissa ja ohjelmistoprojekteissa esimerkiksi tekoälyhankkeissa ja pilvipalveluiden kilpailutuksissa.

Voiko Gaidor auttaa julkisen sektorin hankinnoissa?

Kyllä. Gaidor auttaa myös julkisen sektorin organisaatioita löytämään oikeita teknologiakumppaneita ja valmistautumaan julkisiin hankintoihin. Tämä voi sisältää:

  • markkinakartoitukset
  • toimittajaehdokkuuksien tunnistamisen
  • teknologiavaihtoehtojen sparrauksen
  • markkinavuoropuhelut
  • kilpailutuksen valmistelun

Mitä teknologia-alueita Gaidor kattaa?

Gaidor toimii koko IT:n sateenvarjon alla ja auttaa löytämään kumppaneita esimerkiksi seuraaviin tarpeisiin:

  • IT-infrastruktuuri
  • pilvipalvelut
  • Microsoft Azure
  • Microsoft Fabric
  • Dynamics 365
  • Business Central
  • Snowflake
  • ERP-järjestelmät
  • CRM-ratkaisut
  • data-alustat
  • tekoälyratkaisut
  • generatiivinen AI
  • integraatiot
  • kyberturva
  • verkkokaupparatkaisut
  • ohjelmistokehitys
  • DevOps
  • ylläpitopalvelut
  • PIM- ja DAM-ratkaisut
  • automaatio ja robotiikka

Lista ei ole kattava. Jos pohtimaasi aihetta ei löydy listalta, kysy ihmeessä meiltä lisää tämän lomakkeen kautta.

Kuinka nopeasti Gaidorin kautta löytyy teknologiakumppaneita?

Ensimmäiset teknologiakumppaniehdotukset voidaan saada usein muutamassa päivässä. Tämä nopeuttaa merkittävästi teknologiakilpailutusten ja IT-hankintojen valmistelua.

Voiko Gaidorin kautta löytää myös pieniä ja innovatiivisia teknologiayrityksiä?

Kyllä. Gaidor auttaa löytämään sekä suuret että pienet teknologiatoimittajat. Monet yritykset käyttävät Gaidoria juuri löytääkseen uusia innovatiivisia kumppaneita, joita ei välttämättä löydy perinteisten kilpailutusten kautta.

Onko Gaidor konsulttitalo tai järjestelmätoimittaja?

Ei. Gaidor ei myy omia konsultteja tai ohjelmistoja. Gaidor toimii riippumattomana kumppanina teknologiakumppaneiden löytämisessä ja markkinakartoituksessa.

Miten Gaidor eroaa perinteisestä IT-konsultoinnista?

Perinteinen konsultointi keskittyy usein yksittäiseen teknologiaan tai toimittajaan. Gaidor auttaa vertailemaan useita vaihtoehtoja puolueettomasti ja löytämään oikean kumppanin juuri kyseiseen tarpeeseen.

Kuinka monta teknologiatoimittajaa Gaidorin verkostossa on?

Gaidorin verkostossa on yli 120 teknologiayritystä ja teknologiakumppania eri osaamisalueilta.

Miten Gaidor kerää markkinatietoa IT-hankkeista?

Gaidor kerää jatkuvasti markkinatietoa päättäjien ja teknologiakumppanien välisistä keskusteluista, teknologiakilpailutuksista, markkinavuoropuheluista ja kehityshankkeista. Näiden anonymisoitujen havaintojen avulla Gaidor tunnistaa, mihin teknologia-alueisiin yritykset juuri nyt investoivat, millaisia haasteita yrityksillä ja organisaatioilla on ja millaiset ratkaisut ovat kasvattamassa kiinnostustaan markkinassa.